Hyvät tietojohtajat ja muu juhlaväki

Kevätjuhlissa on tapana pitää puheita. Minua ei kutsuttu tämä vuonna valmistujaisiin, joten ajattelin pitää puheen täällä internetissä – mielipiteiden virtuaalijuhlissa.

Puhe on aina hyvä aloittaa omakohtaisella tarinalla. Aloitetaanpa siis taannoisesta junamatkasta Hämeenlinnaan TERVE-SOS-messuille. Osallistuin messuilla Tiedolla johtamisen -paneeliin ja menomatkalla pohdiskelin junassa nasevaa lentävää lausetta päivän teemasta. Tämä ei lopulta sopinut paneelissa lausuttavaksi, mutta näin se on autenttisesti kirjattu ohjelmalehtisen takakanteen.

kuva

Nautiskelin abstrahointi-termistä niinkin paljon, että surffasin junamatkalla Wikipediaan tarkastamaan mitä käsite oikeastaan tarkoittaa. Minusta termi kuvaa juuri sitä, mitä olen havainnut monessa tietojohtamisen tai ehkä vielä kapeammin tiedolla johtamisen keskustelussa helposti tapahtuvan.

Hetki kun pyöritellään, niin tiedolla johtamisen keskustelu tuntuu todellakin irtoavan läsnä- tai olemassaolosta. Tällä tarkoitan sitä, että arjen todellisuus unohtuu ja tiedolla johtamisesta tulee kuin jotain toisessa ulottuvuudessa tapahtuvaa. Se ei oikein kuulu kenellekään tai ainakin jollekin muulle kuin minulle. Samalla kuitenkaan kukaan ei oikein tiedä mistä edes puhutaan, mitä odotetaan ja mitä pitäisi tehdä. Silti tiedolla johtamisen pelastavaan voimaan uskotaan vahvasti.

Kaikessa yksinkertaisuudessaanhan homman pitäisi edetä jotenkin näin. Muodostetaan ensin yhteinen käsitys siitä mitä olemme tavoittelemassa. Sitten sovitaan konkreettista tekemistä ja jaetaan vastuut. Ensi viikolla sitten katsotaan miten on edetty ja pidetään jatkuvasti mielessä se, että touhu palvelee sitä alkuperäistä tehtävää. Ihan jokaisen tonttia on siis tämä ’tiedolla johtaminen’.

Tästä päästäänkin sujuvasti toiseen pohdiskelun arvoiseen asiaan. Tampereella tehtiin lomien alla isoja valintoja tietojohtamisen tutkimusalan osalta. Tietojohtaminen ei kuulu tulevassa Tampereen yliopistossa jossain vaiheessa esitetyn suunnitelman mukaisesti Johtamisen ja talouden tiedekuntaan vaan Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekuntaan.

Ottamatta tässä kantaa suuntaan tai toiseen, voidaan tätä päätöstä kuitenkin pitää vahvana tutkimusta ja opetusta ohjaavana valintana. Tottahan yhteistyötä tehdään yli tiedekuntarajojen, mutta käytännössä kaikki resursointi-, investointi- ja muut tietojohtamisen tutkimusalaa koskevat keskeiset valinnat tehdään jatkossa teknisen tiedekunnan raameissa.

Tämän valinnan seurauksena minusta on nyt entistä tärkeämpää pohtia keinot ja kanavat, joilla varmistutaan siitä, että Tampereella kyetään tuottamaan myös politiikan, julkisen hallinnon ja yleisemmin johtamisen kiemuroita ymmärtäviä tietoasiantuntijoita. Näistä kun on minun kuplastani katsoen selvästi pulaa tällä hetkellä. Minulle tietojohtaminen on ensisijaisesti tieto- ja palveluyhteiskunnan mukanaan tuoma ajattelumalli, jolle työkalut ja tekniikka ovat alisteisia.

Puheen lopuksi haluaisin vielä kiinnittää huomiota kolmanteen mielestäni tärkeään teemaan eli tietojohtamisen ja hallinnan suhteeseen. Niin hienoa ja tärkeää kuin tietojohtaminen itsessään onkin, olen vuosien varrella tullut vakuuttuneeksi siitä, että ei maailman ongelmat pelkästään sen avulla ratkea.

Oikeassa elämässä tietojohtamisen strategiat, mallit ja käytännöt on kyettävä istuttamaan osaksi kulloistakin hallintajärjestelmää ja rakennetta. Tämä tuppaa tietojohtamisen keskusteluissa toistuvasti unohtumaan.

Esimerkiksi maakuntauudistus tai Tampereen yliopistoreformi eivät ole ensisijaisesti tietojohtamisen ongelmia, mutta näillä hallinnollisilla päätöksillä on merkittäviä vaikutuksia monien instituutioiden tietostrategioihin, tietoarkkitehtuureihin ja muihin tietojohtamisen ydinalueisiin. Tietojohtaminen ei tapahdu tyhjiössä.

Hyvät kuulijat. Itse toivoisin, että tietojohtamisen opit eivät jäisi omaan kuplaansa, vaan tavoittaisivat laajasti ne toimijat, jotka tekevät yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeitä valintoja. Se riittääkö tietojohtamisella potkua ja kunnianhimoa on oma kysymyksensä. Tällä hetkellä tähän on vielä matkaa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s