Peer review – taakka vai mahdollisuus?

Sain tänä vuonna toista kertaa peräkkäin ’Outstanding reviewer’ -palkinnon Journal of Intellectual capital –lehdestä. Hieno kunnianosoitus, ainakin itse arvostan tätä korkealle.

Sen arvoinen juttu, että pieni bloggaus on tarpeen. Ei vain oman palkinnon vinkkelistä, vaan koko review-touhun osalta.

Reviewerina toimiminen on mielestäni tärkeää monesta vinkkelistä. Vaikka se yhdestä näkökulmasta teettääkin hieman lisätyötä, niin toisesta näkökulmasta voidaan toisten artikkeleiden lukemista ja niistä lausumista pitää jokaisen tutkijan tehtäviin kuuluvana osana.

Velvollisuutena muuta tiedeyhteisöä ja itse tiedettä kohtaan.

Olen huomannut etteivät kaikki tutkija-kollegat kuitenkaan kyseistä touhua harrasta. Samalla he kuitenkin olettavat, että heidän paperinsa pitäisi jonkun arvioida ja kommentoida. Ja lopulta julkaista. Minusta tässä on outo ja epäreilu asetelma. Jos haluu saada on pakko antaa.

Itse kannustaisin kaikkia tutkijanuran alkuvaiheessa olevia tutkijoita olemaan aktiivisia tällä saralla. Hakeutukaa mukaan arviointipiireihin niissä lehdissä, joissa aiotte itse julkaista.

Yleensä näihin piireihin sisäänpääsy hoituu helposti. Kun lähetät lehteen oman artikkelin, niin ei mene kauaa, kun editor lähestyy arviointipyynnön kanssa. Sitten vain hyväksyt kutsun ja tuumasta toimeen.

Toisten artikkeleita lukiessa ja arvioidessa oppii monenlaista. Työn tueksi ensikertalainen löytää runsaasti oppeja kirjallisuudesta. Itse sain parhaat opit erään ison konferenssin kylkiäisinä.

Oma paperini ei tuolloin tutkijauran alkuvaiheissa ko. konferenssiin kelvannut, mutta tästäkin prosessista siis jotain iloa. (Kirjavinkkinä Rhythms of Academic life (Frost and Taylor) Luvut: Becoming a Reviewer, Elaine Romanelli / Reviewing Empirically Based Manuscripts, Donald Schwab / The act of Reviewing and Being a Reviewer, Huseyin Leblebici).

Toisten tekstejä lukemalla oppii arvioimaan tutkimusasetelmia, saa ajantasaisen katsauksen kyseessä olevan teeman kirjallisuuteen ja näkee samalla millaiset kysymykset ovat ajankohtaisia muualla päin maailmaa.

Parhaassa tapauksessa näin. Aina ei natsaa, mutta jotain tarttuu hihaan silti.

Omia evästyksiä ja oppeja

Missä piireissä kannattaa pyöriä? Minä kannan korteni kekoon toimimalla aktiivisesti muutamissa tietojohtamisen, julkisjohtamisen sekä suorituskyvyn mittaamisen ja johtamisen alueen lehdissä. Tämän lisäksi satunnaisesti meiliboksiin tulee kutsuja eri kontekstien erityisjulkaisuihin (esim. palveluiden johtaminen tai vielä kapeammin sosiaalityö, terveydenhuollon johtaminen, koulutus, yms.).

Itseasiassa minun teemoistani kirjoitellaan varsin monissa lehdissä. Varmasti sinunkin teemoistasi.

Kunnioita aikatauluja. Olen viime aikoina havainnut muutamia valitettavia ilmiöitä. Ensimmäinen näistä on arviointiprosessien venyminen. Tämä on ikävää, kun haluaisi julkaista artikkeleita tietyssä aikataulussa ja järjestyksessä tai tietyn projektin elinkaaren sisällä.

Eräässäkin lehdessä luvataan 6 viikon prosessi, mutta oma paperini on ollut prosessissa jo 5 kuukautta. Nämä venymiset haastavat myös niin sanotun nippuväikkärin tekemisen. No, ei tämä toki ainoa haaste väikkärin tekemiselle ole. Joskus haasteena on myös artikkelien tuottamisessa arviointiprosessin raaka-aineeksi.

Arviointiprosessien venyminen ei ole vain lehden tai editorin vika tai ongelma. Mielestäni se kertoo yllättävän paljon myös kyseisen aihealueen tutkijoista. Review-prosessin venyminen tarkoittaa joko sitä, ettei arvioitsijoita löydy ylipäätään tai että valitut eivät arvosta kollegojen työtä sen vertaa, että pitäisivät aikatauluista kiinni.

Toki kannattaa uhrata hetki aikaa myös sen pohtimiselle, onko oma tutkimusaihe liian marginaalissa, jos ei edes reviewereita kiinnosta.

Itse pyrin aina suorittamaan arviot aikataulussa. Ehkä tämä on yksi syy saamaani palkintoon. Jos tiedän ettei toivottu aikataulu onnistu, kieltäydyn arviointikutsusta. Joskus tingin lausunnon laajuudesta, jotta saan pidettyä aikataulun. Tämä on mielestäni kohteliasta paitsi editoria niin ennen kaikkea artikkelin kirjoittajia kohtaan.

Editor pääsee nopeasti etsimään seuraavaa arvioitsijaa ja kirjoittajat saavat toivottavasti nopeamman arvion – oli se sitten positiivinen tai negatiivinen.

Käsikirjoitusten kierrättäminen. Toinen havaitsemani ilmiö liittyy siihen, että kasvava tulospaine johtaa tutkijat kierrättämään hylättyjä artikkeleita lehdistä toiseen. Tämä näkyy valitettavan hyvin paperista jo ensi silmäyksellä.

Esimerkiksi JIC:n tupsahtelee artikkeleita, jotka on selvästi ensin kirjoitettu esimerkiksi johonkin strategisen johtamisen tai markkinoinnin lehteen. Tämä ilmenee siten, että lähdeluettelossa ei ole yhtään JIC lähdettä, peruskäsitteistö on hakusessa ja IC näkökulma liimattu muun tarinan osaksi muutamalla kiilalauseella tai pienellä yleisjohdannolla teemasta.

Tämä kuormittaa järjestelmää ja on varmasti yksi syy sille, että prosessit venyvät. Ryhtiliikettä tarvitaan meiltä kaikilta. En toki yritä edes väittää, etten itsekin syyllistyisi siihen, että tuuppaan artikkeleita seuraavaan lehteen joskus hieman kevyin perustein.

Mihin huomio? Ensimmäisiä arviointeja tehdessäni olin huomattavasti lempeämpi lausuja. ‘Major revisions’ oli kovin tuomio, jonka uskalsin antaa.

Nykyisin uskallan jo hylätä paperin, jos se ei ole mielestäni looginen kokonaisuus tai jos se on mielestäni täysin väärässä lehdessä. Kiinnitän siis erityistä huomiota paperin tarinaan, onko se selkeä ja onko paperia helppo seurata.

Jos lukija joutuu liikaa arvailemaan ja olettamaan, niin jotain on perusteellisesti vialla.

Ennen luin artikkeleita kuin piru raamattua; kielivirheistä ja kirjoitusvirheistä voi mainita lyhyesti, mutta tärkeämpää ja tunnistaa paperin isompia ongelmia ja pohtia tutkimusasetelman mielekkyyttä.

Niin kurjaa kuin artikkeleiden hylkääminen on, niin jonkun sekin on tehtävä. Enkä nyt yritä väittää olevani tässä touhussa itse mitenkään hyvä. Sen kuitenkin tiedän, että omalle työlle sokaistuu ja itsestään selvätkin loogiset aukot jäävät helposti huomaamatta. Itsellä kun on hylkäyksiä vyöllä jo sen verran paljon, niin uskon nyt voivani antaa systeemille jotain takaisin.

Näin se tiede kehittyy, arvioi itseään ja luo uutta.

Advertisements

2 comments

  1. Kiitos tästä informatiivisesta tekstistä! Olen ajoittain perustutkinto-opiskelijana tätä vertaisarviointi-teemaa pohtinut, että miten se käytännössä toimii ja tämä valaisi asiaa.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s