Huono johtaminen, huono tuottavuus

Artikkeli on julkaistu alunperin Telma-lehden verkkoversiossa 12.6.2015.

Professori Harri Laihonen, Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu ja Erikoistutkija Sanna Pekkola, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT Lahti

Tuottavuus ja sen johtaminen ovat ja pysyvät liikkeenjohdon keskeisinä haasteina. Viime aikoina aiheesta on puhuttu paljon kansantalouden näkökulmasta ja todettu, että tuottavuuden kehittäminen on välttämätöntä Suomen kilpailukyvyn kannalta.

Kansantalouden tasolla tuottavuutta tarkastellaan tilastoindikaattorien avulla. Niistä on kuitenkin vaikea tunnistaa omien arkisten rutiinien ja tuottavuuden kehityksen välistä yhteyttä. Vartti lisää työaikaa tuntuu äkkiseltään vähältä, mutta kuka tietää, mikä on lopulta sen vaikutus Suomen kilpailukykyyn?

Huomattavasti läheisempi tarkastelutaso monelle on niin sanottu mikrotaso. Tällöin puhutaan yksittäisen yrityksen, yksikön tai yksilön näkökulmasta. Miten minä voin parantaa omaa tuottavuuttani ja miten se vaikuttaa tiimin tai toimintayksikön tulokseen? Näihin kysymyksiin on jo paljon helpompi kuvitella vastauksia.

On selvää, että kansantalouden tilastoilla ja meidän jokaisen toimilla on yhteys. Tuottavuusparannukset tehdään työpaikoilla; fiksummilla toimintamalleilla ja oikeiden asioiden oikein tekemisellä. Kansantalouden kilpailukyvyn palauttamisen näkökulmasta ei ole merkityksetöntä, mitä työpaikoilla tapahtuu.

Tuottavuustutkimuksella on Suomessa pitkät juuret. Tuottavuudesta on julkaistu väitöskirjoja tasaiseen tahtiin. Lisäksi muita tutkimuksia, selvityksiä ja tuottavuusohjelmia on toteutettu loputon määrä. Tuottavuuden kehittämiseen on investoitu valtavasti rahaa ja aikaa. Silti se on edelleen yhtä ajankohtainen teema kuin pari vuosikymmentä takaperin. Erityisesti julkisen sektorin tuottavuus ei tunnu kehittyvän parempaan suuntaan.

Tuore Tuottavuuden kehittämisen esteet – Suomi eilen ja tänään -raportti paljastaa, miten tuottavuuden kehittämisesteet ovat muuttuneet noin kahden vuosikymmenen aikana suomalaisissa pk-yrityksissä. Yrityksen sisäisten esteiden sijaan merkittävimpiä ovat nyt ulkoiset esteet, kuten korkeat palkkakustannukset ja erityisesti palkkojen sivukulut.

Toinen huomionarvoinen seikka liittyy osaamiseen ja erityisesti sen puutteeseen. Aiempi puute henkilöstön osaamisessa on kääntynyt johtamisen osaamattomuudeksi. Tämä korostuu erityisesti palvelualoilla. Tilanteen korjaaminen edellyttää koulutusta, osallistumisaktiivisuutta sekä uudenlaisia koulutusmalleja.

Tuottavuus on periaatteessa yksinkertainen ilmiö, mutta uudenlaisessa ympäristössä myös tuottavuuden kehittäminen ja johtaminen edellyttää uutta näkökulmaa ja uudenlaista johtamista. Tuottavuus ilmiönä ei ole enää lokeroitavissa helpoksi sisäiseksi jakolaskuksi eivätkä merkittävät tuottavuusparannukset enää irtoa työntekijän selkänahasta.

Tuottavuutta on tarkasteltava yli rajojen

Palveluiden tuottavuuskeskustelussa on jo huomioitu asiakkaan keskeinen rooli tuottavuusparannuksia etsittäessä. Työtä on kuitenkin vielä tehtävänä, niin tutkimuksen saralla kuin käytännössä. Arvonluontiprosessit ovat hajautuneet ja erilaiset verkostomaiset liiketoimintamallit ovat vallanneet tilaa.

Mittaus- ja johtamismenetelmät tuijottavat kuitenkin vielä monelta osin organisaatioiden tuotantoprosesseja ympäristöstä irrallisina prosesseina. Organisaation sisäisten prosessien johtaminen on toki tärkeää, mutta verkottuneessa liiketoimintaympäristössä niiden tarkastelu tarjoaa vain kapean kuvan toiminnan tuottavuudesta. Erityisesti kun sitä tarkastellaan asiakkaan näkökulmasta. Tuloksena on osaoptimointia, ja palveluketjussa kiirehditään turhaan seuraavalle rastille odottamaan.

Verkostojen tai palvelusysteemien tuottavuuden kehittäminen edellyttää katseen siirtämistä sisäisestä suorittamisesta asiakasarvon luomiseen.

Miten meistä kukin osallistuu tämän arvon tuottamiseen, keitä muita prosessiin osallistuu ja miten toimintaa ja erityisesti toimijoiden välistä yhteistyötä voitaisiin sujuvoittaa, jotta asiakas saisi kokonaisuudesta suurimman hyödyn?

Avainasemaan nousevat toimijoiden välinen keskustelu ja tietovirrat. Tiedon jakaminen mahdollistaa rajojen yli tapahtuvan oppimisen, toiminnan paremman koordinoinnin ja saumattoman asiakaskokemuksen. Tätä kautta myös tuottavuus paranee. Tuotantolinjat eivät seiso tyhjän panttina yhtäällä ja ylikuormitu toisaalla.

Tuottavuuskeskustelussa törmätään usein mittaamisen ongelmiin, taistellaan erilaisten tulkintojen ja tarkastelutasojen välillä tai selitellään. Omien käytännön tutkimushankkeidemme valossa väitämme kuitenkin, että tuottavuuden kehittämisessä on viime kädessä kyse enemmän ilmiön ymmärtämisestä, yhteisestä keskustelusta ja ongelmanratkaisusta sekä näiden varaan rakentuvan organisaatiokulttuurin ja johtamismallin luomisesta ja toteuttamisesta.

Tekstiin liittyvä esitys löytyy hieman tiivistettynä Slidesharesta.

Lähteet:

Rantanen, H., Rantala, T. & Pekkola, S. (2015) Tuottavuuden kehittämisen esteet – Suomi eilen ja tänään. LUT Scientific and Expertise Publications Tutkimusraportit – Research Reports No. 38. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT Lahti.

Laihonen, H., Jääskeläinen, A. and Pekkola, S. (2014) “Measuring Performance of a Service System – from organizations to customer-perceived performance“, Measuring Business Excellence, 18(3), pp. 73–86.

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s